Ajankohtaista
Muistutus Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän palautepalvelusta (17.2.2025 8:00)
Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat siirtyneet Päijät-Hämeen hyvinvointialueen tuotettavaksi 1.1.2023 alkaen. Palautetta terveys- ja sosiaalipalveluista ei anneta Heinolan kaupungille vaan antamalla palautetta: tästä linkistä
Palaute: Yleiset alueet ja puistot - Leikkipuistot ja -kentät
Luontipäivä:
6.4.2021
ERITTÄIN VILLIKSI MENNEET KOIRATAVAT KURIIN VAHRAVUORESSA
Keräsin pääsiäisen aikana 6 roskapussillista !!! (pussin koko 40 litraa) koirankakkoja pois Vahravuoren leikki- ja liikuntapuistosta ja sen välittömästä läheisyydestä. Työ on vielä kesken, ja uusia kakkoja ilmestyy joka päivä lisää. Kaikki leikkipuistoon johtavat reitit oli kakattu. Kaikki varvikot ja heinikot oli kakattu. Vahravuorenraitin (hiekkatie) ja Kalliojärvenkadun risteyksen heinikoissa ja poluilla tien molemmin puolin ei ollut enää edes yhtä jalansijaa astua ja kulkea. Kauhistelimme tätä yhdessä muutaman naapurin kanssa. Suurin osa kakoista oli isojen koirien kakkoja, osin ihan tuoreita, vanhemmat kakat vielä pehmeitä ja maatumattomia. Tällä alueella on hirvittävä määrä koiria - joissain perheissä 2-3 koiraa. Alue on lisäksi suosittu ulkoilureitistö kauempaakin tuleville koiranomistajille. Minulla itselläkin on kaksi koiraa. Omien koiriemme kakat keräämme aina pois, ja kuljetamme koirankakkapussit roskikseen.
Siivosin leikkipuistoa lastenlasteni takia (ja osittain yhdessä lastenlasten ja heidän vanhempien kanssa), jotka käyvät leikkimässä Vahravuoren leikkipuistossa lähes päivittäin. Lastenlasteni ei kuulu kahlata nilkkoja myöten koiranpaskassa! Heidän kuuluu saada nauttia siististä ja puhtaasta leikkipuistosta puhtain kengin ja vaattein. Ja heidän kuuluu saada käyttää leikeissään koko puistoaluetta hiekka-alueittein ulkopuolellakin!
Leikkipuiston ison roskiksen tuhopolton yhteydessä hävisi myös koirakyltti leikkipuistosta. Siitä lähtien koirakulttuuri on ollut villiä leikkipuiston alueella. TOIVON UUTTA KOIRAKYLTTIÄ pienten lasten jalkapallokentän laitaan (Kalliojärvenkadun reunaan), ja toista kylttiä varsinaiselle leikkikenttä-alueella. Jalkapallokenttä ei ole mikään koirien koulutuskenttä! Koiria ei saa myöskään juoksuttaa vapaana perheen lasten leikeissä pitkin leikkipuistoaluetta! Mutta tätä kaikkea tapahtuu tällä hetkellä Vahravuoren leikki- ja liikuntapuistossa. Olemme joutuneet huomauttamaan tästä useammalle koiranomistajalle. He eivät ole suostuneet ymmärtämään miksi leikki- ja liikuntapuistoon ei saa tuoda koiraa leikkimään tai koulutettavaksi, kun heidän kertoman mukaan jo esim. ravintoloihinkin voi mennä koiran kanssa.
Edellä mainittujen kylttien lisäksi pyyntönä kaupungin tunnuksin varustettu ohjekyltti esim. Kalliojärvenkadun ja Vahravuorenraitin risteyksen STOP-merkkitolppaan (tolpan molemmin puolin, että joka suunnasta tuleva koiranomistaja näkisi ohjeen) tai vaihtoehtoisesti Vahravuoren leikkipuiston kadunvartiseen aitaan: KERÄÄ KOIRANKAKAT POIS TÄLLÄ LEIKKI- JA LIIKUNTAPUISTOALUEELLA JA SEN VÄLITTÖMÄSSÄ LÄHEISYYDESSÄ
ROSKISTEN TYHJENTÄMISPYYNTÖ: Vahravuoren viljelypalstojen roskasäiliö on ihan täynnä, kantta ei saa enää kiinni. Siinä päällimmäisenä on minun keräämiä koirankakkasäkillisiä. Samoin olen joutunut laittamaan näitä isoja 40 litran koirankakkasäkillisiä Vahravuoren leikkipuiston roskikseen, ja pyydän että käytte senkin tyhjentämässä piakkoin, ennen kuin ilmat lämpenevät ja alkaa tulla mahdollisia hajuhaittoja.

Käsittely
Tila:
Käsitelty
Kiitos palautteesta ja isosta työstä jonka olet tehnyt. Ikävää että siellä koiran omistajat ovat noin vastuuttomia. Viedään kylttejä leikkikenttä alueelle kunhan saamme ne tehtyä. T.Puistot ja liikunta-alueet